REFERENSSIT

 
   

BETONIRAKENTEIDEN KUNTOTUTKIMUKSET

Tähän referenssiluetteloon on koottu osa Contesta Oy:n ja sitä edeltäneiden Fortum Teknologian ja Imatran Voima Oy:n betonilaboratorion tekemistä betonirakenteiden kuntotutkimuksista. Luettelo kattaa kuntotutkimuskohteita vuoden 1990 alusta luettelon laadintahetkeen asti.

Luettelossa mainittujen itse tekemiemme kuntotukimusten lisäksi palvelemme asiakkaitamme tekemällä vuosittain alihankintana kymmenien kohteiden kuntotutkimus- ja vaurioselvityskohteiden laboratoriokokeet laboratorioomme toimitetuista rakennekoekappaleista.

Hyväksyttynä ja akkreditoituna testauslaitoksena Contesta Oy:ssä voidaan virallisesti suorittaa kaikki betonin laadunvalvontaan liittyvät säilyvyys- ja pakkasenkestävyystestaukset (Betoninormit BY50 kohta 5.2.1 ja liite 5) sekä rakenteiden kelpoisuuden toteamiseen rakennekoekappaleilla tehtävät kokeet (BY50 kohdat 6.3.1 ja 6.3.3).

Testauksia teettävän asiakkaan on testauslaitosta valitessaan oleellista tunnistaa, että kaikki kantavien rakenteiden epätyydyttävän laadun johdosta tehtävät kokeet on betoninormien mukaan suoritettava hyväksytyn testauslaitoksen toimesta. Ainoastaan tällöin voi asiakas olla varma siitä, ettei hänelle muodostu vastuuvelvoitteita mahdollisten virheellisten tulosten perusteella tehtävistä johtopäätöksistä.

Omia kuntotutkimuskohteitamme:
2006 | 2005 | 2004 | 2003 | 2002 | 2001 | 2000 | 1999 | 19981997 | 1996 | 1995 | 1994 | 1993-1990
|
Fortum Power and Heat Oy  ja Kemijoki Oy |                                                              
päivitetty 12.9.06
2006 

As Oy Aallokkoranta, Espoo
As Oy Casa Canal, Helsinki
As Oy Espoon Omenatarha
As Oy Espoon Wulffinrinne
As Oy Hiirakkotie 2, Vantaa
As Oy Juhana Herttuantie 9
As Oy Jyvälaari, Lohja
As Oy Kukinkuja 10, Vantaa
As Oy Lintukallionrinne, Vantaa
As Oy Mechelin
As Oy Myyrinrunko, Vantaa
As Oy Neitsytpolku 6
As Oy Ojamonlempi, Lohja
As Oy Paulinsalpa, Vantaa
As Oy Punkaharjun Mäntyranta
As Oy Uudenmaankatu 26
As Oy Vallinkyyhky, Espoo
Espoon kaupunki, Puolarmetsän sairaala
Helsingin kaup. 400- vuotiskotisäät.,Krankantie 2
Helsingin satama
Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamo, Porvoo
Hotelli Sello, Espoo
Kangasalan muuntoasema
Kauppakeskus Columbus, Helsinki
Keravan maauimala
Keskuskatu 7, Helsinki
Koy Kangasjyvä, Lohja
Lahden kaupunginsairaala
Loviisan liikuntahalli
Metallimiehenkuja 2/Senaattikiinteistöt, Espoo
Norkkokuja 3 B, Helsinki
Olkiluodon kytkinasema, Eurajoki
OL3-työmaa, Eurajoki
Omakoti Ikonen, Savonlinna
Patteripolku/-kuja, Helsinki
Rauniontie 9 B, Askola
Sairaala Oy Mehiläinen
Tamperetalo, Tampere
Valimontie 1, Helsinki
Vanajanlinna, vanha karjasuoja
Vanajanlinna, vanha navetta
VTI-Technologies Oy
YH-Kotitorpanpuisto, Espoo
YH-Taapelikatu, Lahti

2006

seinähalkemien ja lattian taipuminen
halkeamavauriotutkimus
julkisivututkimus
parvekelaatat
2 rakennusta, julkisivut
1 rakennus, parvekkeet
2 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
2 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
elementtitutkimus
1 rakennus, rappaus
sokkelin halkeamaseurantamittaus
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, julkisivut ja parvekkeet
parvekkeiden kuntotutkimus
betonirakennetutkimuksia
2 rakennusta, parvekkeet
3 kerrostaloa, julkisivut
1 rakennus, julkisivut ja parvekkeet
2 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
laituritutkimus
betonirakennetutkimuksia
laatoitusvauriotutkimus
betonirakennetutkimus
halkeamavauriotutkimus
altaiden betonirakennetutkimus
julkisivujen kuntotutkimus
1 rakennus, parvekkeet
julkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimus
1 rakennus, julkisivut
lattiavauriotutkimus
palovaurio
betonirakenteiden kuntotutkimus
teräsmittaus
julkisivujen kuntotutkimus
elementtitutkimus
omakotitalo, lattiavauriotutkimus
1 rakennus, rappaus
lattiavauriotutkimus
laattavalun jäätymisvauriotutkimus
tiili- ja betonirakenteet, mikrobit
tiilirakenteet ja mikrobit
lattiapinnoitevauriotutkimus
laatoitusvauriotutkimus
laatoitusvauriotutkimus

sivun alkuun
2005

As Oy Adolf Lindforsintie 9, Helsinki
As Oy Espoon Wulffinrinne
As Oy Helsingin Sibeliuksenkatu 11
As Oy Kukinkuja 4, Vantaa
As Oy Kukinkuja 10, Vantaa
As Oy Mäkkylän Kauppakulma, Espoo
As Oy Männistöntie 2-4
As oy Oltermanni, Loviisa
As Oy Pajalehto, Espoo
As Oy Punahilkantie 12
As Oy Pähkinänpesä, Vantaa
As Oy Rakuunatie 3
As Oy Santavuorentie 9, Helsinki
As Oy Satotähti, Kerava
As Oy Sointulax, Espoo
As Oy Svinhufvudintie 8
As Oy Taivaanvuohentie 15, Helsinki
As Oy Teuvo Pakkalantie 1,5,9 ja 13, Helsinki
As Oy Ulvilantie 2, Helsinki
As Oy Valtimontie 13, Helsinki
As Oy Vihdin Liukkaantie
Ala-Malmin peruskoulu, Helsinki
Atria Oyj, Nurmo
Espoonkruunu Oy, Kaulushaikara
Espoonkruunu Oy, Kuitinkatu 2 ja 6
Espoonkruunu Oy, Merimatti
Espoonkruunu Oy, Merisilta
Espoonkruunu Oy, Nihtiristi
Espoonkruunu Oy, Rautakiskonkuja 1
Espoonkruunu Oy, Rinkeliniitty
Espoonkruunu Oy, Soukka
Espoonkruunu Oy, Vallikontu
Haagan Ammattioppilaitos, Helsinki
Helsingin Diakonissalaitos, Elim-rakennus
Helsinginkatu 34
HKR Sillat-projekti, Helsinki
Hotelli Vaakuna, Mikkeli
Hämeentie 3, Helsinki
Jarrumiehenkatu 2, Helsinki, pysäköintihalli
Koskelontie 21, Espoo
Koulumestarintie 22, Helsinki
KOy Auroranlinna, Riistavuorenkuja 1, Hki
KOy Helsingin Siltasaarenkatu 16
Koy Isoniitty
KOy Köyhämäentie 12, Vantaa
KOy Reiherintie 9, Helsinki
KOy Runeberginkatu 33, Porvoo (Citymarket)
KOy Sofiankatu 10
KOy Sörnäisten Rantatie 23, Helsinki
Krankantie 2, Helsinki
Kupittaan monitoimihalli, Turku
Kuntotalo K16, Upinniemi
Lauttasaaren liikekeskus, Helsinki
Lintumetsän koulu, espoo
Mannerheimintie 2, Helsinki
Metallimiehenkuja 4, Espoo
Mielikintie 8, Kerava
Myllyharjun koulu, Porvoo
Neste Jacobs Oy, Porvoon Jalostamo
Neste Oyj, Porvoon Jalostamo
Oppilasasuntola Maamiehenkatu 10
Pitkäkosken puhdistamo, Helsinki
Raisio Yhtymä, Raisio
Roihuvuoren vesitorni, Helsinki
Suomen Viljava Oy:n viljavarasto, Vainikkila
Svenska Gården, Helsinki
Sörnäisten rantatie 23, Helsinki
Teknillinen Korkeakoulu, Puuhiehenkuja 2
VAPO, Jyväskylä
VAPO, Mikkeli
VAPO, Nurmijärvi
VAV Leiritie 6, Vantaa
VAV, Pähkinärinteentie 24, Vantaa
VTI Technologies Oy, Vantaa
Ämmässuon kompostointilaitos, Espoo

 

1 rakennus, parvekkeet
2 rakennusta, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
2 rakennusta, parvekkeet
2 rakennusta, parvekkeet
1 rakennus, luhtikäytävä ja parvekkeet
2 rakennusta, parvekkeet
1 rakennus, julkisivun tiiliseinä
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
4 rakennusta, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
julkisivut
4 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
8 rakennusta, sokkelit ja alapohja
1 rakennus, parvekkeet
terassiparvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
sokkelin valuvauriotutkimus
betonirakennetutkimuksia
1 rakennus, mm. julkisivut ja parvekkeet
kosteusmittauksia
1 rakennus, mm. julkisivut ja parvekkeet
3 rakennusta, mm. julkisivut ja parvekkeet
4 rakennusta, mm. julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, mm. julkisivut ja parvekkeet
4 rakennusta, mm. julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, mm. julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, mm. julkisivut ja parvekkeet
ajoluiska
1 rakennus, julkisivujen rappaustutkimus
1 rakennus, julkisivun betonilaatat
kloridipitoisuusmäärityksiä
julkisivut
leukapalkkien kuntotutkimus
yläpohjan kuntotutkimus
teollisuushalli, teräsmittauksia
toimiston lattiatutkimus
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
10 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
varastohallin julkisivut
2 rakennusta, julkisivut
julkisivun klinkkerilaatat
4 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, julkisivut
2 rakennusta, julkisivujen kuntotutkimus
katsomorakenteet
liikuntatilarakennus, teräsmittaukset
julkisivut
luokkahuone, alakattokannaketutkimus
julkisivut
1 rakennus, ikkunapalkit ja sokkeli
1 rakennus, ikkunapalkit ja sokkeli
omakotitalo, harkkosokkeli
jäähdytysvesirakenteet
palovauriotutkimus
1 rakennus, rapatut julkisivut
allashalli, julkisivut
flotaatioallas
halkeamaseurantamittauksia
siilot
1 rakennus, leukapalkit
1 rakennus, julkisivut
1 rakennus, ikkunan leukapalkit
kompostointilaitos
kompostointilaitos
kompostointilaitos
1 rakennus, julkisivut
1 rakennus, julkisivut
lattiapinnoitevaurio
lattian tartuntavetolujuuksia

sivun alkuun
2004 

Ala-Malmin peruskoulu, Helsinki
Alavan kirkko, Kuopio
As Oy Bulevardi 15, Helsinki
As Oy Helkalax, Espoo
As Oy Hiihtomäentie 40, Helsinki
As Oy Hämeentie 63, Helsinki
As Oy Iso-Kaari 13-17, Helsinki
As Oy Kiskorinne, Kerava
As Oy Kruunaajanpolku 1
As Oy Käpylänkuja 3, Helsinki
As Oy Matkalax, Espoo
As Oy Mekonkatu 2, Helsinki
As Oy Mikonriihi
As Oy Mäkelänrinne 3, Helsinki
As Oy Mäkitorpantie 17, Helsinki
As Oy mäkkylän Kauppakulma, Espoo
As Oy Palokoukunkuja, Helsinki
As Oy Puotilantie 8, Helsinki
As Oy Rantakoto, Espoo
As Oy Vanha Porvoontie 38
As Oy Villen-Salpa
As Oy Rakuunatie 10, Helsinki
As Oy Suonionkatu 3, Helsinki
As Oy Tiirasaarentie 31, Helsinki
As Oy Töölönhovi, Helsinki
As Oy Yliskyläntie 4, Helsinki
Aurajoen vierasvenesatama, Turku
Atrium-talo, Helsinki
Borealis Polumers Oy, Ethylen tank T-110 repair
Eerikinkatu 29, Helsinki
Espoonkruunu, Isännäntie 1
Espoonkruunu, Kalamatti
Espoonkruunu, Kalamiehenkallio
Espoonkruunu, Katrinkeskus
Espoonkruunu, Katuportti
Espoonkruunu, Kukkaromäki
Etelä-Esplanadi 14, Helsinki
Fortum, Sköldvik, Porvoo
Gymnasiet Lärkan, Helsinki
Helsingin kaupunki, Iiluodontie 6-8
Herajoen meijeri, Riihimäki
Hiihtätäjäntie 3
HKR-Tekniikka, Vuosaari
Hämeentie 63, Helsinki
Iso-Kaari 13-17, Helsinki
Kaupinparkki
KOy Auroranlinna, Helsinki
KOy Fredrikinkatu 61, Helsinki
KOy Hämeentie 135
KOy Niemen Omenapuisto, Lahti
Kumpulan Kiinteistöt, Lohkopellontie 7
Kumpulan Kiinteistöt, Vatimontie 1
Kuusakoski Oy, Heinola
Leppävaaran Liikekeskus
Lehmustie 3-5
Malmin pysäköintitalot P1 ja P3
Martinlaakson Autopaikoitus, Vantaa
Metso Oy / International Paper, Svetogorsk
Mäkitorpantie 17, Helsinki
Neste Jacobs, Sköldvik, Porvoo
Oinolan koulu, Nummi-Pusula
Omakoti Lemmke, Kärkölä
Omakoti Päivärinta, Kärkölä
Omakoti Salmenniemi, Kärkölä
Omakoti Valtonen, Kärkölä
Pisantie 20, Espoo
Roihuvuoren vesitorni, Helsinki
Sanomatalo
Suomen Sokeri
Suomenlahden meripuolustusalueen keskusvarasto
Taitomuovi Oy, Kausala
Tehotie 4, Nurmijärvi
Uomarinteen koulu, Vantaa
VAV Helmikuja 1, Vantaa
VAV Ollaksentie 29-31, Vantaa
VAV Tykkikuja 5, Vantaa
Veturimuseon vesitorni, Toijala

 

sokkelit/lisätutkimus
julkisivut
parvekkeet
2 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
5 rakennusta, parvekkeet
4 rakennusta, parvekkeet
julkisivut ja parvekkeet, lisätutkimus
1 rakennus, parvekkeet
6 rakennusta, julkisivut
1 rakennus, julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, julkisivut ja parvekkeet
julkisivut ja parvekkeet
parvekkeet
1 rakennus -luhtikäytävä ja parvekkeet
2 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
4 rakennusta, parvekkeet
4 rakennusta, ulkobetonirakenteet
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, julkisivut
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, parvekkeet
1 rakennus, julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, julkisivut
ponttonilaiturin maatuet
pilarit
betonirenkaat
pihakannen kuntotutkimus
kaakelivauriotutkimus
kaakelivauriotutkimus
julkisivut ja parvekkeet, lisätutkimus
pilarit, jatkotutkimus
pilarit, jatkotutkimus
pilarit, jatkotutkimus
julkisivupalkkien tutkimuksia
Teknologiakeskuksen koehallin kattovaurio
1 koulurakennus, kattopalkit
talon päädyn rakenne
viileävarasto, lattiapinnotetutkimus
1 rakennus, tiilijulkisivu
2 konehallia, lattiapinnoitetutkimus
1 rakennus, parvekkeet
parvekkeet
pysäköintitalon rakenteet
parvekkeet
parvekkeet
julkisivujen kopokartoitus
julkisivujen lisätutukimus
1 rakennus, julkisivut ja parvekkeet
1 rakennus, julkisivut ja parvekkeet
savupiippu
P-halli, lattiat
teollisuushalli, teräsmittauksia
pysäköintitalin rakenteet
pysäköintitalo, lisätutkimus
paperikoneen perustukset
1 rakennus, parvekkeet
regenerointiuunin perustukset
harkkoseinien vauriotutkimus
omakotitalon rakenteet
2 omakotitalon rakenteet
omakotitalon rakenteet
omakotitalon rakenteet
2 pienkerrostaloa, väliseinien halkeamat
säiliöosan tutkimuksia
autohallin holvi
varastohalli

palovauriotutkimus
teollisuushalli, pinnotevauriotutkimus
voimalaitos, korrosiovauriotutkimus
2 rakennusta, mm. kosteusmittauksia
2 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
5 rakennusta, julkisivut ja parvekkeet
julkisivut ja parvekkeet
vesitorni

sivun alkuun
2003


Espoonkruunu, Siperianportti
Espoonkruunu, Soukantupa
Espoonkruunu, Tiistiläntörmä
Espoonkruunu, Timpurinkoti
Espoon Vesiputoustalo
Fortum, Naantali
Fingrid Oyj
Fingrid Oyj, Naantalin 110 kV kytkinlaitos
Forssan Auto Oy
Fortum Oil ajd Gas Oy
Hiekkaharjun koulu, Vantaa
Huopalahdentie 5, Helsinki
Jampankatu 11, Järvenpää
Koskelantie 22-24, Helsinki
KOy Soittajantie 6, Helsinki
Kukkuroinmäen aluejätelaitos, Joutseno
Kulosaaren ostoskeskus
Malmin ala-aste
Martinlaakson Autopaikoitus Oy
Reino Helismaantie 8, Helsinki
Ruusuvuoren koulu, Vantaa
Sanomala, Vantaa
Suomen Sokeri Oy
Tapanilan ala-aste, Helsinki
Tilkankatu 7, Pikku-Huopalahti, Helsinki
Tuomarinkylän kartano, Helsinki
Töölön ala-aste, Helsinki
Uomarinteen koulu, Vantaa
VAV Kirvisenkuja1, Vantaa
VAV Leikkitie 1, Vantaa
VAV Leiritie 6, Vantaa
VAV Linnustajankuja 1
VAV Peijaksentie 31
VAV Maalinauhantie 14
VAV Pähkinärinteentie 22, Vantaa
VAV Pähkinärinteentie 24, Vantaa
VAV Pähkinärinteentie 26, Vantaa
VAV Rajakentänkuja 5, Vantaa
VAV Viikinkuja 3
VAV Viikintie 2
Öljytie 130, Sipoo

 


palovauriotutkimus
turbiiniperustukset
pylv.perust.erik.tutkim.
kojeperustusten kuntoselvitys
lattia
kompressorin perustus
1 rakennus
2 rakennusta
huoneiston palovaurio
1 rakennus
8 rakennusta, parvekkeet ja päätyjulkisivut
kompostointitunneli
terassi
1 rakennus
3-tasoinen pysäköintitalo
uima-allas ja sokkelit
1 rakennus
lattia
hallin perustukset
1 rakennuksen rapatun julkisivun kuntotutkimukset
elementtisaumaustutkimus
hevostallin lattiarakenteet
ulkoportaat ja pilarit
2 rakennusta
1 rakennus, lisätutkimus

parvekkeet
julkisivut ja parvekkeet
julkisivut ja parvekkeet
2 rakennusta, parvekkeet
parvekkeet
parvekkeet
parvekkeet
parvekkeet
4 rakennusta
2 rakennusta
2 asuinkerrostaloa, parvekkeet ja sokkelit

sivun alkuun

2002

As Oy Eeron-Salpa 
As Oy Helsingin Albertinkatu 19
As Oy Helsingin Hanuripolku 4 - 6
As Oy Hämeenlinnan Keilakatu 4
As Oy Kotikonnuntie 10
As Oy Kruunaajanpolku 1
As Oy Kukinkuja 4
As Oy Kämnerin kuja 2
As Oy Lönnrotinkatu 41
As Oy Matinkylän Poutapilvi
As Oy Mellunhirvi
As Oy Ojamonharju
As Oy Paulin-Salpa
As Oy Porthaninkatu 3
As Oy Rekikallio, Järvenpää
As Oy Savio, Kerava
As Oy Sakarin-Salpa
As Oy Simeonintie 9
As Oy Vantaan Omenalehto
ATKOS Oy
Borealis Polymers Oy
Fingrid, Kymi-Vainikkala 400 KV voimalinja
Fingrid, Korian muuntoasema
Espoon Keskuspaloasema
Fortum, Keilaniemi
Fortum, Sköldvik 
Fortum, Sköldvikin kaasuvoimala
Fortum, Tabletop

Ingmanin vanha meijeri, Sipoo
Kaunialan sotavammasairaala
Kemira Agro, Uusikaupunki
KOy Ojamonantti
Metsä-Sairilan jäteasema, Mikkeli
Mustankorkean jäteasema, Jyväskylä
Opastinsilta, Helsinki
Porkkalantalon kauppakeskus
Pukinmäen palvelutalo
PKC Group Oyj tuotantorakennus
Salomaan Kiinteistöt, Tikkurila
Seinäjoen keskussairaala
Suomen Ympäristökeskus
UPM-Kymmene, Jämsänkoski
Vaasan uimahalli
VAV Huddingenpolku 2
VAV Kirvisenkuja 1
VAV Kylämiehenkuja 2
VAV Mantelipolku 2
VAV Sorakuja 4
VAV Terhotie 6
VAV Varpusenkuja 1
Villa Strandby
VTT Betonimiehenkuja 5
Ämmänsuonkomponsointilaitos

0

3 rakennusta
1
2
seinälaatoitus
1
2
2
5
pihakansi
1 rakennus
4
1
2
1
1
2
3
2
seinälaatoitus
lattia
betoniperustukset
betoniperustukset
betoniperustukset
letkutorni
tornitalon julkisivut
öljynerotusallas
lattia
betonirakenteet
palovaurio
1 rakennus
kuljetinrakenteita
1 rakennus
komposointitunneli
komposointitunneli
silta
sulkulaatta
1 rakennus
lattiat
betonirakenteet
ajoramppi
paikoitushalli
paperikoneen perustus
allas- ja perustusrakent
3 rakennusta
1
3
3
2
3
1
1 rakennus
sokkeli
1 rakennus


sivun alkuun


2001  
Arabiagalleria, Helsinki kirjasto
As Oy Hämevaaran Veitsitie 14, 16 ja 17
As Oy Kaukon-Salpa
As Oy Kirkkokatu 5
As Oy Kivitorpantie 1-3-5
As Oy Kukinkuja 10
As Oy Kylänpiha
As Oy Kämnerinkuja 1
As Oy Lahdensivuntie 41, Hämeenlinna
As Oy Lehtolinna
As Oy Leppisaarentie 2
As Oy Lippapuisto 
As Oy Marjahaka, Tampere
As Oy Melkontorni
As Oy Minervankatu 2
As Oy Neulapadontie 8
As Oy Nyyrikintie
As Oy Ojamonharju1
As Oy Osmon-Salpa
As Oy Ounasvaarantie 1
As Oy Porvoonjoenranta
As Oy Pähkinätie
As Oy Raimonraitti, Tampere
As Oy Ruutikatu
As Oy Seitsenaukio
As Oy Seunala 
As Oy Sokin-Salpa 
As Oy Untolanlaakso
As Oy Vattuniemenkatu 6
As Oy Vuorikatu 20, Hämeenlinna
As Oy Yliskyläntie 5
Helsingin Yliopisto, Siltavuorenpenger 10
Hämeentie 122-126
Kaukatorni Oy Riipuksenkatu 7, Tampere
Kaukatorni Oy Ruovedenkatu 11, Tampere
Kemira Uusikaupunki
Kirkkonummi
Korson kirkko
Kouvolan Valtakatu 15
KOy Aerolan B-talot, talo G
KOy Melkonpuisto
KOy Järvenpään Minkkikatu 1-3
KOy Keravan Tornipysäköinti Oy
KOy Ojamonantti
KOy Pakilantie 10-20
KOy Vallilan vanhustenhuollonkeskus
Mattlidensskolcentrum
Merita, Hyvinkään konttori
Vallilan Kiinteistöt Oy, Amiraalinkatu 3
VAV Eskikkotie 7
VAV Hansintie 1-3
VAV Kyläkaskentie 2-6
VAV Veturitie

0
3 rakennusta
2
1
3
2
1
1

1
1
1
2
5
2
1
1
1
2
1
1
1
3
1
1
1
3
3
1
2
1
1
3
1
3
1
1
kuljetinrakenteita  
1 vesitorni
1 kellotapuli
1 rakennus
1

1 palovauriot
1 P-talo
1 rakennus
3
1 uima-allas
1 rakennus
1
1
1
2
6
7


sivun alkuun

2000
Arabiagalleria, Helsinki 
Arabiagalleria itäpäädyn 2-3 krs:n lattia  
As Oy Bulevardinpuisto
As Oy Espoon Suvikäytävä
As Oy Hannunkartano

As Oy Huvilakatu 8
As Oy Jokipuisto
As Oy Järvenpään Kalliotornit
As Oy Kaskiniitynpolku
As Oy Keravan Primavera
As Oy Kukinkuja 10
As Oy Kulosaarenpuistotie 46

As Oy Lokkalantie 1-3
As Oy Maitikkapolku 9
As Oy Mannilantie 10
As Oy Metsolanportti 
As Oy Niemenmäentie 6

As Oy Niittaajankuja 2
As Oy Nuijatie 3
As Oy Nuijatie 5
As Oy Seunala
As Oy Sompio

As Oy Suvantola
As Oy Tuuulimyllyntie 1
As Oy Vantaan Minkkipolku
As Oy Vehkapolku
As Oy Veijon-Salpa (lisätutkimus)

Fortum Power and Heat Oy, Teknologia
Helsingin kansanasunnot Oy, Väinölänkatu 30-36
Helsngin kaupunki, Myllypuron Ylä-aste
Helsingin kaupunki, Roihuvuoren ala-aste
Kannelmäen Kiinteistöt Oy, Kanneltie 8
Kauniaisten uimahalli
Kemira Chemicals Oy, Siilinjärvi  
Kirkkonummi 
KOy Aleksanterinkatu 36
KOy WeeGee
Kulosaaren koulu 
Myllypuron Kiinteistöt Oy, Myllypadontie 2
Myyrmäen uimahalli
Suomenlinnan telakka-allas
Taivallahden koulu
VAV Laukkarinne 8
VAV Suitsikuja 1
VAV Talvikkirinne 4
Viipurin kirjasto
0
kellarin katto
0

1 rakennus
palovaurio 
1 rakennus
1
1
2
1
5
2
2
2
3
1
1
1
1
1
2
3
1
1
1
1
4
2
1
5
2
2
4
altaat
savupiipu
1 vesitorni
1rakennus
1
1
1 katos
altaat
1
3 katosta
1 rakennus
3
1
katon vauriotutkimuksia

sivun alkuun

1999
As Oy Huvilakatu 12
As Oy Ilkan-Salpa 
As Oy Jousitie 4-6
As Oy Järvenpään Huvilakatu 11
As Oy Järvenpään Huvilakatu 13
As Oy Kirstinpiha 
As Oy Kolsarintie 5
As Oy Korvatunturintie 5
As Oy Kumianpää 1
As Oy Käsityöläisenkatu 17
As Oy Launatie 12
As Oy Laurintie 12 
As Oy Leenankuja 3
As Oy Lippalahti 
As Oy Loviisankatu 7
As Oy Mannerheimintie 79
As Oy Mannilantie 17
As Oy Nikkilän keskusta
As Oy Norrtäljentie 1
As Oy Porvoon Kaivokatu 47
As Oy Porvoon Lundinkatu 18
As Oy Pähkinärusko
As Oy Raiviosuonrinne 3
As Oy Rekikallio
As Oy Satokerava 
As Oy Vanamonkuja 1
As Oy Veijon-Salpa
Bostads Ab Kustövägen 1
Haikon Kartano                                            
Helsingin kaupunki, Töyrytie 2
Kallion Virastokeskus 
K-Market, Haaga
KOy Aleksanterinkatu 36 A
KOy Järvenpään kaksoset
KOy Järvi-Seppä
KOy Otavantie 9
KOy Otavantie 11
KOy Otavantie 20
KOy Ruusuvuorenkuja 3
KOy Tanhukuja 4 
KOy Tanhurinne 5 
KOy Vehnätähkä
Kumpulan Kiinteistöt Oy, Kunnalliskodintie 6
Mäntsälän vesitorni
Neste Oy, Sköldvik, öljylaituri 2 
Philip Morris Izhora Project-Package 0,5 st Petersburg                 
Sairaala Mehiläinen
Siilitien Kiinteistöt Oy, Siilitie 11 a 
VAV Hansintie 1-3
VAV Kukinkuja 8
Viipurin kirjasto 

0
1 rakennus
3
4
1
1
2
2
3
1
2
1
1
1
4
1
1
1
2
1
1
1
1
1
1
1
6
2
2
1 saunarakennus
1 rakennus
rakennuskompleksi
1 rakennus
1
1
1
2
2
2
3
3
3
2
3
1
1 laituri
0
varaston lattiat 30 000 m2
1 rakennus
1
2
2
rakennetutkimuksia  

sivun alkuun

1998
As Oy Haahkatie 16, Helsinki
As Oy Hakolahdentie 4, Helsinki
As Oy Huopalahdentie 8, Helsinki
As Oy Ilmarisentie, Porvoo

As Oy Katajaharjuntie, Helsinki
As Oy Kaukon-Salpa, Vantaa
As Oy Koreankatu 4, Helsinki
As Oy Mellunporo, Helsinki
As Oy Mäkkylänkoti, Espoo
As Oy Naapuritie 6,8,10, Helsinki
As Oy Norrtäljentie 1,Helsinki
As Oy Nuijamiestentie 30, Helsinki
As Oy Orisaarentie 5-6, Helsinki
As Oy Orisato, Vantaa
As Oy Porvoon Lukiokatu 18, Porvoo
As Oy Pähkinäkumpu, Vantaa
As Oy Särkinimentie, Helsinki
As Oy Urhonsalpa, Vantaa
As Oy Vaakatie 5, Helsinki
Bostads Ab Borgå Lundagata 20, Porvoo
Finska Läkarsälskapet r.f, Helsinki 
Helsingin kaupunki, Töyrytie 2
Helsingin kaupunki, hiekkasiilot
Keskometalli Oy, Naantali
KOy Hiiritornit, Vantaa
KOy Joukahaisentie 5, Porvoo
KOy Mannilantie 42. Vantaa
Kumpulan Kiinteistöt Oy, Helsinki
Meteorinkadun paikoitus Oy, Espoo                   
Neste Engineering                                            
Nokia Matkapuhelimet Oy, Salo                        
Päijät-Hämeen Puhelinyhdistys, Lahti
Suomen Posti Oy, Helsingin Toimitilapalvelut       
Tainionkosken happotorni 1988,1998
Viidentalo Oy, Helsinki 
Viipurin kirjastorakennus, Viipuri  

0
1 rakennus
1
0
1
1
2
1
3
1
3
0
0
3
1
1
2
0
2
1
1
1
0
6 kohdetta (14 siiloa)
nauhalinjan koneperustukset
2 rakennusta
2
1 liikerakennus
3 rakennusta
pysäköintitalo
lastauskatos
varastonlattia
1 toimitalo
lattiavauriot
1 rakennus
0
kirjastorakennus 

sivun alkuun

1997
As Oy Helkalax 
As Oy Hiirakkokuja 6
As Oy Humisevanhovi, Espoo
As Oy Ilmalax
As Oy Jakomäenkuja 1
As Oy  Jääkärinrinne, Helsinki 
As Oy Karpalopolku 2
As Oy Kaivostorni, Vantaa
As Oy Kastanjametsä, Turku
As Oy Kontulankaari 11, Helsinki
As Oy Kyntäjäntie Helsinki
As Oy Kökärinkuja 3, Vantaa                           
As Oy Lakitorni  
As Oy Lumikintie 3 
As Oy Mannilantie 13, Järvenpää
As Oy Mellunkärppä
As Oy Nummelan Väinämöisentie 
As Oy Oikokuja, Järvenpää
As Oy Oikokulma, Järvenpää
As Oy Porttikuja 1, 2, 4ja 6
As Oy Porvoon Rauhankatu 17
As Oy Raikukuja 1, Vantaa 
As Oy Ratarinne, Helsinki 
As Oy Sakarin-Salpa
As Oy Satoluiska
As Oy Satopaasi
As Oy Satoriutta
As Oy Untamontie 8, Helsinki 
As Oy Vantaankielo, Vantaa
As Oy Veikon-Salpa, Vantaa 
As Oy Väenpiha, Espoo
Brummerska hemmet
Enso Oy, Kaukopään tehtaat, Imatra 
Foster Wheeler, teollisuuslaitos
HYKS, Meilahti, Helsinki 
Kemira Agro, Uusikaupunki
Keravan tornipysäköinti                                    
KOy Asemapäällikönkatu 12, Helsinki
KOy Hirsipadontie, Helsinki                               
KOy Kisällitie, Helsinki
KOy Kutomotie 18, Helsinki
KOy Pähkinäraitti, Vantaa
KOy Ruukintähkä, Vantaa
KOy Tasankotie 
KOy Teollisuussalpa, Vantaa
KOy Vesitornirinne
Masa-Yards Artic Research Centre
MB3, Rauma
Munkkiniemen kirkko, Helsinki
Palojoen silta, Orimattila
Turun Myllytunneli 

Vienolan kytkinasema, Riihimäki  
0
2 rakennusta
1
2
4
4
autopaikoitus
1 rakennusta
2
3
3
uimahalli
1 rakennus
1
4
2
4
2
2
1
4
1
2
1
3
6
3
2
1
2
1
2
vanhainkoti
koneperustukset
nosturirata
savupiippu
varasto
parkkitalo
0
7 rakennusta
5
liikekiinteistö
1 rakennus
1
1
liike- ja teoll.kiinteistö
2 rakennusta
koeallas
hakevintti
1 kellotapuli
silta 
maantieliikennetunneli
perustukset  

sivun alkuun

1996
As Oy Anjankuja 3, Espoo
As Oy Epokisko, Espoo
As Oy Eskon-Salpa, Vantaa 
As Oy Hakaniemen Rantapuisto, Helsinki
As Oy Haukikoto, Espoo                                  
As Oy Hiirakkotie, Vantaa 
As Oy Jalmarin-Salpa, Espoo
As Oy Kaarikuja 1, Helsinki 
As Oy Kaarikuja 5, Helsinki
As Oy Kukinkuja 3, Vantaa 
As Oy Lakiperä, Vaajakoski
As Oy Lintukallionrinne 5, Vantaa
As Oy Lukkarinpelto, Forssa 
As Oy Lumikintie 5, Helsinki 
As Oy Martinlukko ,Vantaa
As Oy Martinteeri, Vantaa
As Oy Matkalax, Espoo 
As Oy Mellunvasa, Helsinki
As Oy Merimari, Espoo
As Oy Papinpyöli, Forssa
As Oy Piispankatu 8-10, Porvoo
As Oy Porvoon Loviisankatu 5, Porvoo 
As Oy Puisto-Lahti, Espoo
As Oy Pähkinäkeskus, Vantaa
As Oy Saariseläntie, Helsinki
As Oy Satovalli, Espoo
As Oy Tietola, Virkkala
As Oy Urheilukentänkatu, Forssa
As Oy Valashovi, Porvoo
As Oy Vuohelmi 
As Oy Väinölänjalava, Pori
Bostads Ab Svedjeland, Sipoo 
Evet Oy:n asuinrakennus, Espoo
Hangon puhdistamo
Joensuun Prisma, Joensuu                       
Järjestötalot Oy, Helsinki  Klaukkala                                                        KOy Haltianpolku 1, Järvenpää
KOy Haltianpolku 3, Järvenpää 
KOy Haltianpolku 6, Vantaa
KOy Haltianpolku 9, Järvenpää
KOy Ilmarintie 8, Porvoo
KOy Joukahaisentie 3, Porvoo
KOy Jämä Espoo
KOy Kannuskuja 5, Vantaa
KOy Kannuskuja 8, Vantaa
KOy Kannuskuja 10, Vantaa
KOy Kulotupa, Vantaa
KOy Laajakontu, Espoo
KOy Saturnuksenkuja 2, Kerava
KOy Saturnuksenkuja 4, Kerava
KOy Saunatie 3, Rajamäki
KOy Talo Lokkalantie, Helsinki                          
Mikkelin vesilaitos, Mikkeli                                
Nurmijärvi                                                         Klaukkala                                                        
Omya Oy, Förby                                              Pirkkolan uimahalli, Helsinki             
Pohj. Esplanadi 29, Helsinki                             
Postin Jakelukeskus, Helsinki Rajamäki                                                         
Santahaminan Kad. Koulun ruokala, Helsinki
TKK, tuotanto- ja materiaalitekniikka halli, Espoo
Valimotie 1, Helsinki 
Yh-Rakennuttajat, Hanko

0
2 rakennusta
1
1
1
0
1
2
2
2
2
1
1
2
1
2
4
3
7
1
1
1
1
1
2
2
3
1
2
1
1
4
2
1
jätevedenpuhdistamo
lattiat
1 rakennus
vesitorni
1 rakennus
1
1
1
2
2
1
1
3
3
4
8
2
2
1
P-tason kansi
ferrosulfaattiallas
vesitorni
vesitorni
teollisuussäiliö
vedenpuhdistusaltaat
1 rakennus
1
vesitorni
1 rakennus
0
1 rakennus
4

sivun alkuun

1995
As Oy Asematie 6, Vantaa
As Oy Asematie 15, Vantaa
As Oy Hiihtäjäntie 2, Helsinki
As Oy Ilmarintie 4-6, Porvoo
As Oy Järvenpään Haltianpolku 13
As Oy Kellosaarenkatu 7, Helsinki 
As Oy Lauttasaarenkeskus, Helsinki                   
As Oy Myllyportti, Lohja
As Oy Naapuripellontie 5, Vantaa
As Oy Pähkinätorppa, Vantaa
As Oy Raiviosuonmäki 5, Vantaa
As Oy Ryytikuja, Helsinki                                 
As Oy Säästömylly, Lohja
As Oy Taavinharju, Espoo
As Oy Tehtaankatu 21, Helsinki
As Oy Untolantorni, Kerava
As Oy Urhon-Salpa, Vantaa
As Oy Wittenberginkatu 4, Porvoo
Kauniaisten uimahallin altaat
Konalantie 9, Helsinki
Konalantien silta, Helsinki
Korkeakosken voimalaitos, Karhula
KOy Bulevardi 12, Helsinki
KOy Henrikintie 5, Helsinki
KOy Koivutori, Vantaa
KOy Pähkinämetsä, Vantaa
KOy Pähkinäpolku, Vantaa
KOy Ruosilankuja, Helsinki 
KOy Wärtsilänkatu 18, Järvenpää
Laivasillankatu,Helsinki
Suonenjoen uimahallin altaat

0
1 rakennus
1
1
4
2
1
autopaikoituskansi
3 rakennusta
5
2
1
autopaikoituskansi
3 rakennusta

autopaikoituskansi
1 rakennus
2
1
2
autohalli ja pihaportaat
silta
patorakenteet
autopaikoituskansi
autopaikoitustaso
2 rakennusta
1
2
1
1
silta
2
         

sivun alkuun

1994  
As Oy Hakunilanraitti, Vantaa
As Oy Hiihtäjäntie 4, Helsinki
As Oy Keskikatu 6, Kerava
As Oy Kivenlukko, Espoo
As Oy Mainikintori, Espoo
As Oy Mikkolanpuisto, Vantaa
As Oy Niittyleinikki, Masala
As Oy Osmon-Salpa, Vantaa
As Oy Pekan-Salpa, Vantaa
As Oy Raikukuja 4, Vantaa
As Oy Raikurinne 1, Vantaa
As Oy Raiviosuonmäki 2, Vantaa
As Oy Säästökannas, Helsinki
As Oy Virsutie 5, Vantaa
As Oy Vuorenpeikontie, Helsinki
Helsingin kaupungin Itäkeskuksen
Helsingin työväenopisto Helsinki
Jyränkölän Palvelutalo, Heinola
Kemira Oy Kokkolan tehdas
Keravan Seuratalo, Kerava
Kesko Oy, Kuriiritie, Vantaa
KOy Hanuripolku, Helsinki
KOy Hämeentie 122-126, Helsinki
KOy Rakentajantie 10, Helsinki 
KOy Rautkallionkatu 10, Vantaa 
Kymenlaakson Sähkö Oy
Mannerheimintie 170, Helsinki
Turun Urheilupuisto, Turku

2 rakennusta
2
1
9
1
5
1
2
2
2
5
2
1
2
1
palkisto
2 rakennusta
1 rakennus
halli
1 rakennus
lattia
1 rakennus
1
3
1
4 kytkink. perustukset
1 rakennus
katsomot

sivun alkuun

1990-1993
As Oy Erkin-Salpa, Vantaa                              As Oy Kulmakatu 12, Helsinki
As Oy Mannerheimintie 73 Helsinki                    As Oy Martin-Salpa,Vantaa
As Oy Maunulanmäki, Helsinki
As Oy Rivipertti, Vantaa
As Oy Salpalehto, Vantaa
As Oy Soukan länsitorni, Espoo
As Oy Suunnistajankuja 6, Vantaa
As Oy Suunnistajankuja 10, Vantaa
As Oy Säästökannas, Helsinki
As Oy Tapion-Salpa
As Oy Torinkulma, Järvenpää
Hakaniemenranta 18, Helsinki
Helsingin opiskelija-asuntosäätiö, Turku
Helsingin uimastadion, Helsinki
Impivaaran uimahalli, Turku
  KOy Alppikatu 3, Helsinki
Kilpolantie 16, HOAS 70, Helsinki
Kontulankaari 7-9, Helsinki  
Samppalinnan uimastadion, Turku  
Suursuonlaita 4, Helsinki  
SYP, Keskuskatu 3, Helsinki  
Tapiolan terveysasema, Espoo  
Temppeliaukion kirkko, Helsinki  
Tikkurila Oy, Vantaa  
Turun ylioppilaskylä, Turku  
Vaakatie 3, Helsinki                                      
As Oy Helsingin Puistokatu, Helsinki
As Oy Hopeasalpa, Helsinki                              As Oy Ilkan-Salpa, Vantaa                                As Oy Kaarensaarni, Vantaa                             As Oy Onnin-Salpa,Vantaa                               As Oy Pertin-Salpa,Vantaa
As Oy Raiviosuonrinne 3, Vantaa
Keravan kirkko, Kerava
KOy Palovartijantie 6-8, Helsinki
As Oy Ruukuntekijäntie 4, Vantaa                     Johanneksen kirkko, Helsinki  

sivun alkuun

 

Fortum Power and Heat Oy:n, ja Kemijoki Oy:n sekä muiden omistamien voimalaitoskiinteistöjen julkisivujen, patosiltojen, betonipatojen ja muiden voimalaitosrakenteiden kunto-, vaurio- ja laboratoriotutkimuksia sekä korjaussuunnitelmia olemme tehneet 60-luvulta alkaen. Näistä huomattavimpia, viime vuosien aikaina toteutettuja kohteita ovat olleet:

2000
Fortum Oil and Gas Oy, Porvoon jalostamo, putkilinja
Fortum Power and Heat Oy, Loviisan voimalaitos LO1:n turvallis. kannalta tärk. rakenteet

Fortum Power and Heat Oy, Loviisan voimalaitos, LO2:n turvallis. kannalta tärk. rakenteet

Fortum Service Oy, Ala-Utoksen voimalaitos, patorakenteet

Fortum Service Oy, Imatran voimalaitos, patorakenteet

Fortum Service Oy, Pällin voimalaitos, patorakenteet

Fortum Service Oy, Tainionkosken voimalaitos, ylijuoksupadon silta

Fortum Service Oy, Utasen voimalaitos

 

1999

Tartu Keskkatlamaja, lämpövoimalaitos, betonipiippu 90 m 

Fortum Power and Heat Oy, Loviisan voimalaitos, LO2:n  merivesikammiot 8 kpl

Fortum Power and Heat Oy, Loviisan voimalaitos, LO2:n turvallis. kannalta tärk. rakenteet 
Fortum Power and Heat Oy, Loviisan voimalaitos, suolanpoistolaitos

Fortum Service Oy, Naantalin voimalaitos, turpiiniperustus

Fortum Service Oy, Naantalin voimalaitos, hiilen sisäänajosuppilon rakenteeet

Fortum Service Oy, Oulujoen voimalaitos, 5 laitoksen rakenteet ja  patorakenteet

Tainionkoski, voimalaitos, patorakenteet

 

1998

ITP, Oulujoen tulosyksikkö, 5 laitoksen rakenteet ja patorakenteet

ITP, Naantalin voimalaitos, turpiiniperustus

ITP, Säterin voimalaitos, Valkeakoski vedenpuhdistuslaitoksen katto ja altaat,        polttoöljypumppaamo öljysäil. perustuk.

IVO, Loviisan voimalaitos, LO2:n betonirakenteet

Budapest Power Plant Ltd Kelenföldin, turbiiniperustus, voimalaitos, Unkari

 

1997

Plavinas HES, voimalaitos Latvia, betonipatorakenteet

Ri­gas HES, voimalaitos Latvia, betonipatorakenteet

Kegums HES, voimalaitos, Latvia, betonipatorakenteet

Uppsala Energi, Uppsala, turpiini- ja gen.perustukset

 

1996

ITP, Oulujoen voimalaitokset, 3 patosiltaa

ITP, Palokin voimalaitos, pato

ITP, Meri-Porin voimalaitoksen merivesialtaat, 2 allasta   

ITP, Oulujoen voimalaitokset, 3 patosiltaa

IVO, Loviisan voimalaitos, 2 voimalaitosyksikköä

Kolsin voimalaitos, pato

Naantalin voimalaitos, 2 turpiiniperustukset

TVO I,  jäähdytysvesikanaalit

 

1995

ITP, Imatran voimalaitos, patorakenteet

ITP, Oulujoen voimalaitokset, 3 voimalaitoksen rakenteet

ITP, Oulujoen voimalaitokset, 3 patosiltaa

ITP, Palokin voimalaitos, patorakenteet

 

1994

ITP, Inkoon voimalaitos,konesalin lattia

ITP, Naantalin voimalaitos, hiilisiilot

ITP, Oulujoen voimalaitokset, 5 voimalaitoksen patorakenteet

ITP, Peltokosken voimalaitos, tulva-aukot
ITP, Pällin, Jylhämän ja Pyhäkosken, voimalaitoksen patosillat 3kpl
IVO Loviisan voimalaitos, 2 voimalaitosyksikköä

sivun alkuun